Kondis ry:n toiminta

Yhteystiedot tiedusteluille löytyvät täältä 

Vertaistukiryhmät

Yhdistys järjestää vertaisryhmätapaamisia usealla eri paikkakunnalla, joista useimmat sijaitsevat pääkaupunkiseudulla tai suurimmissa kaupungeissa. Vertaisryhmien vetäjät ovat saaneet koulutuksen tehtäväänsä.

Meillä on myös sosiaalisessa mediassa, Facebookissa, yksityinen läheisryhmä, josta vertaiset hakevat ja saavat tukea samassa tilanteessa olevilta tai olleilta päihteiden käyttäjien läheisiltä. Toiminnassamme on myös ryhmä erikseen miehille, sekä sururyhmä heitä varten, jotka ovat päihteiden käytön vuoksi menettäneet läheisensä.

Ryhmien sijainnit ja aikataulut löydät täältä.


Tukihenkilötoiminta

Neuvomme ja tuemme  hoitoon hakeutumisessa sekä  tukipalveluiden piiriin hakeutumisessa. Kondis ry tarjoaa konkreettista apua ja tukea, tapauskohtaisesti yksilöllisiä toimenpiteitä ja vaihtoehtoja päihteitä käyttävien läheisille. Perehdymme perheen tilanteeseen kokemusperäisesti ja kokonaisvaltaisesti. Tukea antavat niin Kondiksen vertaisläheiset kuin sellaiset eri tahojen ammattilaiset, joilta voimme kysyä neuvoja.

Kondis ry voi tarjota auttavan kätensä myös käyttäjälle sekä ohjata hoitoon hakeutumisessa ja tukea kuntoutusvaiheessa. Apu ja tuki voi tulla oman tukihenkilön muodossa ja kautta. 


Ennaltaehkäisevä työ

Yhdistys tekee yhteistyötä viranomaisten, koulujen ja oppilaitosten kanssa. Järjestämme luentoja, joissa jaamme tietoa niin oppilaille kuin heidän vanhemmilleen. Käymme keskusteluja, kerromme itse päihteistä kuin päihdemarkkinoista, esittelemme tämänhetkistä tilannetta jne. Luennoilla on myös mukana kokemusasiantuntija kertomassa omista kokemuksistaan päihteidenkäyttäjän läheisenä, ja sen vaikutuksesta omaan elämään. Vanhemmille ja oppilaille on erilliset luentonsa.

Luennot kestävät 45 - 75 minuuttia ja voidaan järjestää myös ruotsiksi ja englanniksi.  Näiden "perusluentojen" lisäksi voimme sopia kulloiseenkin tarpeeseen muokatuista luennoista. 

Luento oppilaille

  • Avaus ja esittelyt
  • Keskustelua aiheen ympäriltä
  • Tietoa Suomen huumetilanteesta
  • Faktoja ja ajateltavaa päihteistä
  • Ryhmätyö
  • Mitä menetät huumeille
  • Tositarinat
  • Kysymyksiä ja vastauksia

Luento vanhemmille

  • Avaus ja esittelyt

  • Huumausainemarkkinat Suomessa
  • Lyhyt oppimäärä kannabiksesta ja tarvittaessa muistakin päihteistä (usein kannabis on alkoholin lisäksi se, mistä nuoret aloittavat)
  • Päihteiden aiheuttamat riskit
  • Päihteiden kokeilun ja käytön tunnistaminen
  • Kokeiluun ja käyttöön puuttuminen
  • Vanhemman rooli ja oma jaksaminen
  • Avun hakeminen
  • Läheisten tositarinat
  • Kysymyksiä, vastauksia ja keskusteluja