Täällä on itsestäänselvää, että kaikki ihmiset ovat samanarvoisia, olit läheinen tai päihdesairas

29.12.2021

Erään vertaistukiryhmämme äidin ajatuksia: 

"Taas mietin tätä vertaistuen tärkeyttä. Mitä kaikkea vertaistuki antaa ja mitä ajatuksia tulee sanasta vertaistuki? Minulle on tosi tärkeää, että en ole yksin näiden asioiden kanssa.

Olen vertaistuen ansiosta päässyt itsesyytöksistä ja häpeän tunteesta, joka oli minulla pitkään kun lapsieni päihdesairaus selvisi. Koin tuplasti itsesyytöstä siitä, että kolmesta lapsesta kahdella on päihdesairaus.

Olin varma siitä, että olen tehnyt jotain väärin kasvatuksessa joka lisäsi sitä tunnetta, että olen huono äiti.
Nyt ymmärrän, että jokainen meistä tekee varmasti myös joskus virheitä, mutta se ei tee lapsestani addiktia.

Itse ajattelen, että päihdesairaudella ja geeneillä voi olla jokin yhteys. Olen myös pohtinut, että pojat ovat jotenkin alttiimpia silloin sairastumaan tähän. Ei välttämättä, mutta omia pohdintoja.

Minulle on todella tärkeää, että saan jakaa näitä asioita teidän kanssanne, jotka ymmärrätte miltä tuntuu olla päihdesairaan läheinen. Ei kukaan, joka ei ole kokenut tai parhaillaan koe samaa voi ymmärtää näitä tunteita, mitä tämä aiheuttaa meissä. Niitä tunteita, kun taas uskoit siihen että nyt selvitään, mutta joudutkin pettymään.

Kyse on kuitenkin siitä omasta rakkaasta lapsestasi, joka taistelee elämästä ja kuolemasta. Tämä vertaistuki on ainutlaatuinen siitä, että täällä osataan olla myös aidosti iloisia kun kuulet hyviä uutisia, koskivat ne sitten toipumista tai jotain muuta. Se antaa toivoa siitä, että kaikki on mahdollista.

Yhtä tärkeää on myös, että voit jakaa surusi ja pettymyksesi niin että sinua kuunnellaan, tiedetään mihin tämä sairaus voi pahimmillaan johtaa. Mutta täällä myös tsempataan ja kannustetaan.

Minun on helpompi hengittää kun tiedän, että en ole ainoa tai yksin näiden asioiden kanssa. Mikään lääkäri tai vastaava, ei voi korvata vertaistukea ja uskon että vertaistuki on ihan yhtä tärkeää toipuville.

Kiitos teille, jotka ovat ryhmän perustaneet ja kaikille ryhmän vertaisille.

Täällä on itsestään selvää, että kaikki ihmiset ovat samanarvoisia, olit läheinen tai päihdesairas."