Onko huumeriippuvuus oma valinta?

"Muistan kun liityin ensimmäisen kerran huumeiden käyttäjien läheisten vertaistukiryhmään vuosia sitten. Googletin hakusanoina mm. "mistä huumeidenkäyttäjä saa apua" ja etsin neuvoja mitä voi tehdä auttaakseen toista, jonka elämä ja persoona oli lyhyessä ajassa muuttunut kaoottisen vieraaksi ja pelottavaksi. Hätä toisesta oli valtava ja koska aiempaa kokemusta näistä asioista ei juuri paljoakaan ollut, olin tuskastunut kun en tiennyt mitä tehdä. Tuttua? Aika monelle on.

Soitin käyttäjien vertaistuen auttaviin puhelimiin, etsin apua eri järjestöistä ja terveydenhuollon piiristä. Sain vastaukseksi, etten voi auttaa läheistäni, ellei käyttäjä itse halua apua, koska täysi-ikäisen elämään ei voi puuttua. Ei voi puuttua? Vaikka hän ilmiselvästi tarvitsee apua! Tätä en millään halunnut, enkä halua edelleen niellä. Selvästi sairastunut ja itsetuhoinen ihminenkö pitäisi vaan antaa olla ja antaa tuhota itsensä ja elämänsä? Ei, ei näin.

No, pikkuhiljaa asia on vuosien varrella tullut tutuksi monelta kantilta.
Olen oppinut ymmärtämään päihdesairautta.

Olen myös oppinut, että siihen on todella vaikea saada oikea-aikaista ja riittävää apua, sillä jostain kumman syystä sairastuminen katsotaan omaksi elämäntavan valinnaksi.

Eniten minua tuskastuttaa se, että ihmiset eivät ymmärrä päihderiippuvuuden olevan ilman hoitoa ennenaikaiseen kuolemaan johtava sairaus, josta voi oikeanlaista apua saadessaan toipua elämään hyvää elämää.

Että riippuvuuteen sairastunut on ihan tavallinen ihminen. Se voisi olla sinä tai minä.

Että suurella osalla käyttäjistä on perhe ja läheisiä jotka rakastavat, välittävät ja kärsivät suunnattomasti läheisensä sairaudesta ja sen lieveilmiöistä.

En millään voi ymmärtää, miten jotkut ihmiset kuvittelevat, että nämä sairastuneet ihmiset oikeasti haluaisivat elää narkomaanin elämää.

Ajatellaan, että narkomaanit olisivat joku kummallinen, ihmisistä erillään oleva rotu, jotka ei ansaitse hoitoa, koska ovat ihan itse joskus päättäneet kokeilla aineita.

Ihan niin kuin itse emme olisi kokeilleet ja käyttäneet joskus jotain päihteitä. Kukapa ei esim. olisi käynyt lasillisella tai skoolannut rentoutuakseen, juhliakseen tai sosiaalisessa yhteydenpidossa?
Nykyään tosin alkoholin käyttö on vähenevään päin ja tilalle on tullut kannabiksen ym. huumausaineiden viihdekäyttö.

Yhteiskuntamme on hyvin päihdemyönteinen.
Päihteiden käyttö kuuluu monen tavallisen ihmisen tavalliseen elämään.
Kaikki ihmiset haluaisivat vain rauhassa viihdekäyttää päihteitä, mutta sitä ei tahdota ymmärtää, että osan ihmisten kohdalla kohtuukäyttö ei vaan onnistu, vaan päihteet laukaisevat riippuvuuteen alttiilla henkilöillä sairauden, joka saa aikaiseksi heissä pakonomaisen tarpeen saada lisää ainetta.

Ihmiset ymmärtävät ja hyväksyvät ruoka-aineallergiat, miksi ei siis millään ymmärretä päihderiippuvuutta?
-Siksi, että se näyttää ulkopuolisen silmissä omalta valinnalta. Mutta näyttäähän maapallokin litteältä. Tiedämme kuitenkin, ettei näin ole.

Olen oppinut, että hyvin harva selviää raittiiksi ilman yhteiskunnan, vertaisten ja läheisten ymmärrystä ja tukea.

Olen valitettavasti oppinut tietämään senkin, että ilman hoitoa, sairauteen liittyy todella vaikea ja kurja elämä monenlaisine kärsimyksineen, sekä sairastuneelle että hänen läheisilleen.

Olen seurannut vierestä kuinka moni riippuvuuteen sairastuneen läheinen on joutunut hautamaan rakkaansa hyvin nuorena. Ja kuten muutkin läheiset, itsekin pelännyt sitä viimeistä viestiä.

Usein mietin, kumpi on julmempi ja sairaampi maailma. Tapetaanko sinut käyttäjien maailmassa vai se, että kuolet siihen, ettet saa yhteiskunnalta apua päihdesairauteen, vaikka rukoilisit sitä polvillasi.