MINÄ ANNAN SINULLE YHDEN NEUVON

"Riippuvuuden saadessa valtaa, voimaa ja otetta omasta lapsesta, olemme me läheiset pahimmillaan vuositolkulla tehneet kaikkemme ja vähän ylikin auttaaksemme lastamme lopettamaan ja raitistumaan. Vähitellen alamme tajuta että tekemisillämme ei ole vaikutusta huumeriippuvaiseen lapseemme. Koemme myöskin konkreettisesti sen, että huumeriippuvaisen hoitoon saaminen ei olekaan niin helppoa, nopeaa ja yksinkertaista kuin välillä annetaan ymmärtää: - Kun hoitopolku olisi valmiina käyttöön katkoineen ja kuntoutuksineen, ei huumeriippuvaista kiinnosta lähteä hoitoon. Ei juuri nyt, ehkä ensi viikolla. Tai sitten seuraavalla viikolla. Tai myöhemmin.- Ja kun huumeriippuvainen sitten haluaisi hoitoon, sitä ei juuri silloin ole saatavilla. Ei juuri nyt, ehkä ensi viikolla. Tai sitten seuraavalla viikolla. Tai myöhemmin. 

Jossain vaiheessa meidän läheisten on löysättävä otettamme, vähennettävä auttamistamme ja alettava katkoa läheisriippuvuussiteitämme ja käytön mahdollistamistoimenpiteitämme. 
Meidän on alettava huolehtia omasta itsestämme, ja omasta jaksamisestamme. 
Meidän on pakko myöntää tapahtunut, ja hyväksyttävä tosiasiat. 
Positiivisuus kun ei muuta faktoja. Liitän tähän alle erään äidin neuvon eräälle toiselle ryhmämme äidille, kun hän on epätoivoissaan taistellut ja yrittänyt saada kahdesta lapsestaan toista hoitoon todella kamalien psyykkisten ja fyysisten vaiheiden ja tapahtumien jälkeen, siinä kuitenkaan onnistumatta. "Minä annan sinulle yhden neuvon, sinulle ja sinun raittiille lapsellesi. Huolehtikaa itsestänne. Hakeutukaa avun piiriin, etsikää vertaistukiryhmä ja menkää mukaan. Käykää keskustelemassa paikkakuntanne päihdepoliklinikalla, psykiatrian keskuksessa tai vastaavassa, josta teillä on mahdollisuus saada lähete psykoterapiaan. Sinun on myös lähdettävä rakentamaan identiteettiäsi uudelleen. Se oma minäkuva tahtoo mennä näitten käyttäjien kanssa vallan sekaisin. Suunnista kohti uutta, eheää minuutta! 

Ajan kanssa löydät ne narut, jotka ovat voimavaroja ja katkot turhat sekä tarpeettomat. Varmaan sen myöntäminen itselleen, etten minä äitinä tuolle lapselleni paljoakaan mahda on niitä rajuimpia kokemuksia vanhemmuudessa. Totuus kuitenkin on, että me emme paljoa pystytä näille lapsillemme tekemään. Ehkä sinä otat ensimmäisen askeleen sillä, että hyväksyt tosiasiat. Tilanne on huono. Huono siinä mielessä, ettet sinä juuri tällä hetkellä pysty tekemään oikein mitään lapsesi hyväksi."